lauantai 19. heinäkuuta 2014

Voileipäpöydän kunkku ilman leipää

Ranskalaisia ruokalehtiä selatessani silmiin osui oiva voileipäkakun korvike. Oli ihan pakko kokeilla ja lopputulos olikin juuri niin herkullinen kuin saattoi olettaakin. Kelpasi oivasti myöskin kevyeksi lounaaksi.

Ainoa hivenen harmittava seikka oli valmiista kakusta valunut neste. Ensin pelästyin, ettei kananmuna ollutkaan kypsynyt sisältä, mutta tosiasiassa kyseessä oli kasviksista valunut neste. Todettakoon siis, että kesäkurpitsoja tulee paahtaa uunissa vähän reseptiä kovemmassa lämpötilassa tai sitten kakun voi tarjoilla haaleana nesteen valuttamisen jälkeen. Itse asiassa kaikkein parasta kakku olikin seuraavana päivänä kevyesti uudelleen lämmitettynä.

Kastikkeeksi tehtiin valkosipulinen tsatsiki mintulla maustettuna. Se yhdistyi mainiosti kakun omiin mietoihin Provence-makuihin. Varsinkin, kun olin ripotellut kakun sisälle runsaalla kädellä persiljaa ja pikkuisen kevyemmin myös tuoretta timjamia.


Voileipäpöydän kakku ilman leipää
(6-8 hengelle, riippuu muiden tarjoomusten määrästä)

2 munakoisoa
2 kesäkurpitsaa
3 tomaattia
8 kananmunaa
2rkl crème fraîchea
2 mozzarellapalloa
suolaa, pippuria, savupaprikaa, hyppysellinen muskottipähkinää
iso kourallinen persiljaa silputtuna
muutama oksa timjamia riivittynä
oliiviöljyä

Lämmitä uuni 180 asteeseen. Pese kasvikset. Leikkaa munakoisot ja kesäkurpitsa pitkittäin siivuiksi ja levitä ne uunipannulle. Valuta päälle oliiviöljyä, ripottele suolaa ja pippuria, ja paista uunissa 10min per puoli.

Siivuta tomaatit ja mozzarella. Vatkaa keskenään kananmunat ja crème fraîche. Mausta suolalla, pippurilla, savupaprikalla ja muskotilla.

Laita leivinpaperia kakkuvuoan tai keraamisen uunivuoan pohjalle. Vuoan materiaali vaikuttaa kakun "ruskeuteen" ja todennäköisesti myöskin nesteen määrään. Levitä kulhon pohjalle munakoiso- ja kesäkurpitsasiivuja pariin kerrokseen (noin puolet määrästä), levitä mozzarellasiivuja yksi kerros, sitten tomaattisiivuja ja taas mozzarellaa. Ripottele väleihin yrttejä. Levitä päälle vielä loput kesäkurpitsasiivut ja munakoisosiivut.

Kun vuoka on täynnä kasviksia, valuta kananmunaseos päälle ja kopauta vuokaa pöytään, jotta sitä valuu pohjaan saakka. Aseta vuoka kuumalla vedellä täytettyy vähän isompaan vuokaan (bain-marie eli vesihaude) ja kypsennä uunissa noin 45min.

Ota vuoka pois uunista ja anna jäähtyä haaleaksi. Alkuperäisen ohjeen mukaan kakku tulisi kumota jo muutaman minuutin kuluttua ja tarjoilla kuumana, mutta silloin voi varautua nesteen valumiseen. Lisäksi kuumaa kakkua on vaikea liikutella. Haaleana voi kaataa nesteet pois ja siirtää kakun sitten tarjoiluastiaan.

Koristele yrteillä, salaateilla, tomaateilla tms. ja nauti joko sellaisenaan tai haluamasi kastikkeen kera.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!