lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivän lohturuokaa



Meillä meni ystävänpäivä lähinnä esikoisen huoneen huonekaluja kootessa (isäntä) ja kampaajalla sekä ostoksilla liehuessa (äiti). Ei siis niinkään perinteistä ystävänpäivämeininkiä. Illalla sitten vaihdettiin vahtivuoroa ja isäntä sai mennä salille rehkimään äidin tehdessä illaksi vauhdilla ruokaa. No joo, ei niin ystävänpäivää tuokaan, mutta ihan kiva päivä kuitenkin.

Ruoka meni aikalailla lohturuoan puolelle. Porkkana-bataattimuusi oli oikein maukasta ja sen sattumina pannulla kuullotettu pekoni-sipuli ja feta piristivät mukavasti. Lihapullatkin maistuvat aina. Jälkkäriksi ei tällä(kään) viikolla syöty kakkua vaan testasin jo vuosia miettimääni ja eri puolilta bongaamaani Sticky toffee pudding-reseptiä. Se oli juuri niin tahmaisen makea kuin oletinkin.


Toffee-taatelipaistos

160g kuivattuja taateleita (tai sekoitettuna muihin pehmeisiin kuivattuihin hedelmiin, kuten tänään mansikkapussin loppuun)
1,5dl kiehuvaa vettä
1 tl vaniljauutetta

Kaada taateleiden päälle kiehuva vesi ja jätä likoamaan puoleksi tunniksi. Muussaa haarukalla ja sekoita joukkoon vanilja. Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Voitele laakea, mutta reunallinen vuoka. Minä laitoin vähän liian pieneen vuokaan ja seos kuohui yli uunissa. Kannattaa laittaa sen kokoinen vuoka (ja voidella se), että reunoihin jää ainakin muutaman sentin nousuvara.

90g pehmeää voita
150g fariinisokeria tai ruokosokeria
2 kananmunaa
1rkl tummaa siirappia
175g vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl ruokasoodaa
1dl maitoa

Hiero voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon siirappi sekä 1/3 jauho-leivinjauhe-ruokasoodaseosta. Sekoita. Lisää osa maidosta ja sekoita taas. Jatka kunnes kaikki jauhot ja maito on sekoitettu.
Lisää joukkoon taatelit liotusliemineen ja sekoita taas.

Kaada vuokaan ja paista noin 50min. Kannattaa seurata tilannetta, sillä aika riippuu vähän myös ruoan suuruudesta ja paistoksen paksuudesta.


Toffee-kastike

225g fariinisokeria
kunnon loraus konjakkia tai rommia tai brandya
100g voita
3dl kermaa
1rkl tummaa siirappia

Laita sokeri, konjakki, voi ja puolet kermasta paksupohjaiseen pannuun. Anna sulaa miedolla lämmöllä. Kun sokeri on sulanut, lisää siirappi ja anna kiehua hyvin sekoittaen 2-3 minuuttia.
Nosta pois lämmöltä ja sekoita joukkoon loput kermasta.
Anna hiukan jäähtyä, mutta pidä kuitenkin vielä lämpöisenä.

Kun nostat paistoksen pois uunista, anna sen jäähtyä noin 20 minuuttia Pistele sitten reikiä täyteen ja kaada niihin toffeekastikkeesta osa.

Tarjoile lisäkastikkeen ja jäätelon kera, mielellään vähän haaleana tai jopa lämpösenä.


On muuten ihan kamalan hyvää, vaikka ulkonäöllään sai meidän pojat vähän epäluuloisiksi.
"Onko siinä taatelia?" "Anna äiti ensin vain ihan pieni nokare" Ei mennyt kuin se yhden lusikallisen aika ja jono kasvoi taas paistosvuoan vieressä eikä siitä sitten kovin paljon jäänytkään.
.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!