lauantai 2. toukokuuta 2015

Isäntä kokkaa : Vappupäivän pirskahdukset


Vappu on täynnä värejä. On ilmapalloja, serpentiinejä ja kaikenlaista muuta kirjavaa. Nurmikoilla kukkivat kevätkukkaset sitkeästi hetkittäisestä räntäsateesta huolimatta. Vappu on myös täynnä meteliä, torvia, pillejä ja päristen tyhjentyviä ilmapalloja, lapset pihalle mekkaloimaan komentavia vanhempia...

Onneksi vappu on myös hyvää ruokaa. Minut käskettiin vappupäivänä taas ulos keittiöstä, jonne esikoinen isännän kanssa sulkeutui. Koko päivä oli supistu nurkissa ja keittiöstä löytyi salaperäisiä purkkeja ja nyssyköitä, joita ei saanut avata.

Mikäs siinä. Minä luin kirjaa ja seurustelin pesueen pienimpien kanssa ja istuin sitten valmiiseen pöytään. Vapun värit löytyivät lautaselta, mutta onneksi meteli oli jäänyt pihaleikkeihin tai mennyt nuorimmaisen kanssa aikaisille iltaunille.



Vappumenu


Crème Vappu eli minttuhernekeittoa shamppanjalla

Paahdettua lohta kurkkupedillä ja wasabimajoneesilla 

Valkohomejuustoa leipätikuilla 

Jäätelöä, vadelmia ja balsamicoa

Juomana kuohuva Vouvray


Paitsi silmänruokaa, ateria tarjosi mielenkiintoisia makuja ja mukavan olon. Tunsi syöneensä, mutta ei liikaa. Varsinkin "hernekeiton" makumaailma oli jännittävä. Mintun raikkaus tuli pehmoisen ja täyteläisen hernekeiton läpi ja kuplat olivat vielä tallella. Täyteläinen ja hivenen pirskahteleva keitto sai makunystyrät innostumaan ja aivosolut karuselliin, mutta annos oli hiukan liian antelias. Tämä keitto on parhaimmillaan sellaisena 5-10 lusikallisen pikkuannoksena. Syötävän suloiset orvokit sopivat vapun keväiseen teeman täydellisesti. 

Lohi oli herkullista ja täydellisesti kypsennettyä, sisältä ihanan pinkkiä ja pehmeää, päältä melkein rapsakan ruskeaa. Wasabi-majoneesissa oli ytyä kohtuudella, se ei peittänyt lohen hienostuneisuutta, mutta toi mukavasti pientä terää. 

Inspiraatio menun kokoamiseen löytyi kuulemma viimeisimmän (kuohu)Viini-lehden resepteistä. Tässä hernekeitto, kuten sen tulkitsin isännän "sinnepäin" reseptistä. Omalla vastuulla ja soveltaen, eikös vaan? 

Crème Vappu 

Kourallinen mintunlehtiä 
pussillinen pakasteherneitä 
kanalientä
voita
shamppanjaa viimeistelyyn 

kampasimpukoita 
syötäviä kukkia ruohosipulia, mätiä

Kuumenna herneet kattilassa voinokareen kanssa ja lisää pari lasillista kanalientä. Surraa herneet tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella ja lisää hienonnettu minttu. Jätä maustumaan muutamaksi tunniksi.
Valuta keitto siivilän läpi, niin saat siitä ihanan sileää. 

Mausta kampasimpukat ja paahda ne pannulla ja valmistele muutkin koristeet. 

Lorauta keiton joukkoon shamppanjaa (vajaa puolikas piccolopullollinen), koristele lautaselliset ja tarjoile heti, jotta kuplat säilyvät pirskahtelevina keitossa. 

Keitto lienee parhaimmillaan sellaisena hivenen haaleana. 


4 kommenttia:

  1. Ihania herkkuja on teidän isäntä taas loihtinut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sillä on nyt joku keittiökausi meneillään :-)

      Poista
  2. Ihan mielettömiä herkkuja! Maistuis kyllä täälläkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei kyllä yhtään harmittanut istua pöydässä :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!