lauantai 4. heinäkuuta 2015

Oi ihana kesä ja kuuma grilli


Minulla alkoi loma! Samalla ilmat ryhtyivät hellimään lämpöä kaipaavia oikein tosissaan ja aurinko paahtaa melkein yhtä kuumana kuin meidän grillimme. Lasissa kesäinen rosé, pöydällä aperitiivipaloja pitämässä nälkäiset pikkupedot (ja isommat) kärsivällisinä. Ilmassa leijuu ihana savun tuoksu. Se on onnea se.

Rosé oli tällä kertaa uusi kokeilu. Yleensä pullomme kyljessä lukee Tavel, mutta tällä kertaa vaihdettiin ja kokeiltiin naapuria eli Sancerre (Joseph Mellot: Le Rabault 2014)  Ei yhtään hullumpaa. Kesti jopa jääpalan lasissa oikein maistuvana.

Alkupaloja Savora-jugurttikastikkeella tietenkin

Harmi, ettei näin kuumana päivänä ole millään hirmuinen nälkä. Rapsakoiksi jätetyt ja sitruunalla & suolalla maustetut kesäkurpitsakepit maistuivat silti juuri niin upeilta, kuin voisi odottaakin. Entrecôte-pihvejä oli marinoitu muutama tunti ennen paistamista (oliiviöljy, timjami, valkosipuli, suola & pippuri) - Yksinkertainen marinadi sai lisäpotkua grillauksen jälkeen pinnalle raastetusta sitruunankuoresta ja tiukkaan puristetusta sitruunamehusta. Päälle vielä pikkuisen minttua. Silmät söivät, mutta vatsa ei vetänyt ihan kaikkea. Illaksi tehdään jämistä ja lisukkeista (grillattuja aprikooseja, mansikoita...) vielä iso salaatti.


Ai niin, vatsan piukkuutta selittävät ehkä hieman myös Koskenlaskijalla täytetyt herkkusienet ja paahdetut munakoisosiivut. Herkullista.


Jätskin ja kahvin jälkeen on sen verran täysinäinen olo, että suuntana taitaa seuraavaksi olla siesta. Sitten lähdetään taas rannalle. Se on loma nyt.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanan rennolta lomanaloitukselta. :) Oikein mukavaa ja leppoisaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli kyllä mahtavan lämmin ensimmäinen lomaviikonloppu. Nyt on vähän viileämpää, joten ehkä sitä voisi yrittää tehdä jotain lomahommia.

      Poista
  2. Oikein hyvää lomaa! Laskin juuri, että mulla on vielä enemmän lomaa jäljellä kuin takana, joten voitoin puolella ollaan ;D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kuin myös sinulle! Minusta vähän tuntuu, että tämä loma voi vilahtaa vauhdilla, mutta ei se mitään. Nautitaan!

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!