lauantai 18. heinäkuuta 2015

Tahnasta tahnaan eli oliivitahnaa aka jääkaappitapenade

Kyllä se on kesäisin saatava tahna per viikonloppu. Makrillipateiden jälkeen teki mieli jotain ärtsympää. Oliivitahna eli tapenade on varma kestosuosikki. Klassisessa versiossa on pääasiassa mustia oliiveja, sardellia, kapriksia, vähän valkosipulia, sitruunamehua ja tietysti oliiviöljyä. Meidän perusversiomme on vähän miedompi eli sardellit on korvattu tonnikalalla.

Nyt tehtiin sitten jonkinlainen sekaversio, monessakin mielessä. Sekaan laitettiin, mitä kaapista löytyi. Mitäs tuumitte tästä? Minä tykkäsin.

Itse asiassa tuli syötyä vähän liikaakin. Oliivien kanssa pitäisi aina muistaa, että niissä on suolaa (niin kuin kapriksissakin). Illan herkuttelun jäljiltä heräsin lauantaiaamuun oikein kunnon raidat poskissa. Pientä turvotusta ja tyynynpäällinen kasassa... Noh, päivällä on tiedossa mansikoita (sellaisenaan ja tiramisussa). Eikös niiden pitäisi poistaa nesteitä?

Mutta alla siis mustia ja vihreitä, sardellia ja tonnikalaa... lopputuloksena suuta muikistava ja makuhermoja herättelevä tapenade. Tulipa taas kesäinen olo Sancerre rosé-viinin kanssa nautiskellessa, vaikka ulkona ropisi ja kattolampussa paloi valo jo aikaisin kesäiltana.

Sekatapenade

purkillinen tonnikalaa vedessä (MSC-sertifioitua)
4 sardellifilettä - kieliharhalätinää niistä täällä
puoli purkillista vihreitä oliiveja (kivettömiä, paprikatäytteellä)
purkillinen mustia oliiveja (kivettömiä)
1,5 sitruunan mehu
2rkl pieniä kapriksia
oliiviöljyä tahnan notkeuttamiseksi

Sekoita kaikki muut ainekset tehosekoittimessa paitsi oliiviöljy. Lisää oliiviöljyä vähitellen, kunnes tahna on haluamasi näköistä. Tarjoile heti tai myöhemmin hyvän leivän kera. Meillä syötiin tällä kertaa neljän tunnin raskin kanssa speltti-vehnä-ruis-jauhoista tehdyn ja auringonkukansiemenillä höystetyn patasekaleivän päällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!