tiistai 4. elokuuta 2015

Kesäisen kevyttä kasviksista ja nuudeleista

Tässä yhtenä iltana kiertelin pihalla ja keräsin ison nipun härkäpapuja. Ne ovat yksi lempikasveistani ja pistelemme lasten kanssa niiden siemeniä eri puolille kukkamaata joka kevät. Minä nimittäin pidän härkäpavuista, melkein yhtä paljon kuin niiden herkistä mustavalkoisista kukista. Kaunista ja hyödyllistä - mikä voisi olla täydellisempää?

Härkäpapuja täydennettiin herneillä ja kesäkurpitsalla. Tuhdimmaksi ateria saatiin udon nuudeleilla. Niitä saimme Saitakulta aikoinaan kokeiltavaksi ja hyviä ovatkin. Tällaista peruskasvislientä olen tehnyt ennenkin monet kerrat erilaisilla nuudeleille, mutta udon-nuudelit taitavat olla yksi herkullisimmista vaihtoehdoista. Ne eivät ole niin hentoja kuin vermisellit ja niissä on enemmän makua kuin perusriisinuudeleissa.

Nämä nuudelit olivat ihan vaaleita, mutta saimme maistettavaksemme myös sobanuudeleita (tattarista tehtyjä käsittääkseni). Niitä sekoitimme "kurkkuspagetin" kanssa ja herkkua oli sekin (kuva alla :-)... Tähänkin ruokaan voisi saada vielä enemmän makua ja täyteläisyyttä käyttämällä sobanuudeleita.

Sanotaan, että lapset usein vierastavat kypsennettyjä kasviksia. Meilläkin muksut ovat niiden suhteen välillä hieman valikoivia, mutta tämä kelpasi ja ottivat vielä lisääkin.


Nuudelit ja niiden kesäinen kasvisliemi
(2 tosi isoruokaiselle tai neljälle vähän pienempiin annoksiin tyytyvälle)

Silppua 1-2 tuoresipulia ohuiksi renkaiksi. Tee sama kahdelle pienehkölle kesäkurpitsalle. Kuumenna tilkka oliiviöljyä pannussa ja laita sipuli ja kesäkurpitsa kuumenemaan. Niiden ei kuulu ruskistua, mutta lämmetä ja pehmetä pikkuisen.

Kaada sipulin ja kesäkurpitsan joukkoon kunnon loraus valkoviiniä (tai puoli desiä sitruunamehua) ja päälle vielä 1,5 litraa kiehuvan kuumaa vettä. Lisää yrttiliemifondi (kuutio). Voit aloittaa puolikkaalla ja lisätä tarpeen mukaan. Lisää iso kourallinen silputtua minttua ja saman verran persiljaa.

Kun vesi poreilee, lisää nuudeleita pakkauksen ohjeen mukainen määrä ja anna kypsyä. Lisää lopuksi muutama kourallinen herneitä ja saman verran härkäpapuja. Anna kuumeta, mutta älä keitä.

Nostele nuudeleita kulhoon kasvisten kanssa ja lisää päälle vielä lientä. Anna ruokailijoiden maustaa annoksensa Espelette-chilijauheellaMirin- kastikkeella ja tamari-soijalla kunkin maun mukaan.



Ja vielä viimeiseksi

Ja tässä alla vielä kuva sobanuudeleista tehdystä nieriä, kurkkuspagetti-annoksesta. Tilli sopi joukkoon erittäin hyvin ja nuudelit olivat herkullisia. Kurkkuspagettia ei varsinaisesti keitetty, kunhan nopsaan kuumennettiin pannussa ja sekoitettiin sitten tillin kera nuudeleihin. Päälle kaadettiin soijasta, sitruunamehusta, valkosipulista, öljystä, ruskeasta sokerista ja chilijauheesta sekoitettua kastiketta - tai ainakin se oli jotain sinnepäin, sellaista suolaisen kirpeän makeaa... kastikkeen teki isäntä eli yksityiskohtaisen reseptin saaminen ei ei perinteisesti taaskaan onnistunut.



Kiitokset Saitakulle nuudeleista ja Mirin-kastikkeesta. 


2 kommenttia:

  1. Siis laitatko papuja kasvamaan pihalle sinne tänne kukkien sekaan? Mainio ajatus! Pavut on ihania ja niitä olisi kiva poimia omasta maasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No suurin piirtein noin. Meillä tosin kukkamaasta löytyy mm. kurpitsaa, timjamia, minttua (ja yksi "villi" vadelmapensas) ja vähemmän itse asiassa nykyään varsinaisia kukkaistutuksia... Kunhan kukat eivät ole myrkyllisiä, niin toiminee ihan koristekukkienkin kanssa. Sitä paitsi, härkäpavun kukat ovat tosi kauniita :-)

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!