tiistai 11. elokuuta 2015

Suvun paras resepti - käykäähän äänestämässä!




Tulipa tuossa osallistuttua Knorrin Suvun paras resepti-kilpailuun... Oikein pohdin, millaisia meidän sukumme parhaat reseptit voisivat olla. Tässä lopputulos.


Resepti I:  RAPARPERIA ATERIAN ALKUUN

Vanhemmillani  on kasvanut kolme isoa raparperia takapihan seinustalla niin kauan kuin voin muistaa. Omalle pihalleni ensimmäisenä lisättiin isäni tuliaisena tuoma raparperinalku. Keväisin tuskin maltamme odottaa varsien kasvamista. Niistä on aina tehty piirakoita, hilloa ja raparperisoppaa, mutta vuodesta toiseen on raparperia kokeiltu eri muodoissa myös suolaisten ruokien höysteenä. Viimeisimpänä kokeiluna on raparperi terästänyt kasviskeiton ihan uusiin sfääreihin. Tämä shotti aterian alussa herättää makunystyrät ja virkistää ruokailijaa.

Resepti II:  PÄÄRUOAKSI LIHAPULLIA 

Meidän perheessämme isä tulee Ranskasta.  Parikymmentä vuotta yhdessä on luonut ruokapöytäämme synteesin suomalaisia ja ranskalaisia vaikutteita. Minun äitini on aina tehnyt lihapullia, isännän kotona erilaiset viinipohjaiset kastikkeet olivat tuttu juttu. Molemmissa ruokakulttuureissa peruna eri muodoissaan on ollut aina kunniapaikalla. Tällä kertaa puettiin perunamuusi vähän fiinimpään asuun ja höystettiin kotoisat lihapullat tuhdilla punaviinikastikkeella.


KUVAT JA RESEPTIT LÖYTYVÄT BLOGIKILPAILUSIVULTA

KÄYKÄÄHÄN ÄÄNESTÄMÄSSÄ MIN... öööh... SUOSIKKIANNE! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!