perjantai 15. tammikuuta 2016

Perjantaifiilistelyä


Se on sitten perjantai. Ensimmäinen kokonainen työviikko tänä vuonna takana. Tahti on kova ja päivät katoavat yhtä nopeasti kuin ennen lomaa. Vaan mitäs siitä! Nyt alkaa viikonloppua. Ensin pöytään hyvää ruokaa ja sitten sohvatuoliin ihastelemaan Suomesta löytyviä huikeita laulajia. .

Voice of Finland alkoi viime viikolla ja minä olen koukussa jo nyt, taas. Michael on ihana ja kyllä noita muitakin tähtivalmentajia mielikseen katselee. Kaikkein parasta ovat kuitenkin kilpailun kandidaatit. On se ihmeellistä, että Suomen kokoisesta maasta oi löytyä noin hyviä laulajia vielä viidennenkin kauden verran.

Perjantaifiiliksen loi kuitenkin tänään(kin) hetki pöydän ympärillä. Herkkuja lautasella ja naurunremahdukset perheen kesken. Ihan parasta. Keskustelu aaltoili aiheesta toiseen. Mitä ilmeisimmin köksän ope on saanut minusta aika oudon käsityksen ainakin Esikoisen kertoman mukaan, mutta ainakin poika oli päässyt loistamaan munakkaan valmistustaidoillaan (öhöm!). Kirppu puolestaan osoitti kykenevänsä halutessaan oppimaan nopeasti. Egyptin jumalat listautuivat tuosta vain. Toto taas, no, stara on stara päiväkodissakin ja lava mitä ilmeisimmin tiukasti kuopuksen hallinnassa.

Lautaselta löytyi helppo herkku, eli lämmintä filesalaattia ja bataattiranskalaiset. Ateria muistutti erittäin konkreettisesti siitä, miten siivuttamalla saa jatkettua lihan riittävyyttä. Pöydässä istui 5 syöjää (4 aika isoruokaista) ja meille riitti kolme kohtuullisen pientä ulkofilepihviä. Jäi vielä tähteitä huomiseksikin. Kaikki vain siksi, että paloina salaatissa tuntuu määrä suuremmalta.
Itsensä huijausta? Ehkä, mutta kukkaro kiittää ja maapallokin ehkä vähäsen lihansyönnin vähentämisestä.

Perjantaifiilissalaattia

1 iso salaatti
paketillinen sokeriherneitä
4 kevätsipulia
2 pientä omenaa

3 naudan ulkofilepihviä (marinadiin: 4rkl tamarisoijaa, 1rkl mirin kastiketta, 1rkl valkoviinietikkaa, 1rkl Savoraa)

1/2 granaattiomena

Laita pihvit marinoitumaan tunniksi tai pariksi.

Pese ja revi salaatti. Voit sekoittaa siihen muutaman tipan mirin-kastiketta.

Kuullota herneet ja kevätsipuli voin ja oliiviöljyn sekoituksessa. Suolaa keyvesti.

Siivuta omenat.

Paista pihvit  keskilämmöllä pinnaltaan ruskeaksi ja sitten hiljalleen kypsennä valmiiksi. Minulla on uusi paistinpannu, joka mitä ilmeisimmin johtaa lämpöä paremmin kuin edellinen sillä pihvit pääsivät vähän ylikypsiksi, vaikka tein ihan samoin kuin ennenkin. Meillä kun medium on suurimman osan valinta... Tarkkana siis. Anna seistä hetki ja viipaloi ohuiksi siivuiksi.

Nostele salaatin ainekset isolle tarjoilulautaselle ja anna granaattiomenalle selkään siementen tiputtamiseksi salaattiin.

Mitään kastiketta ei välttämättä tarvita, mutta oli meillä vähän munakoiso-jugurttikastiketta ihan vaan kaiken varalta lisukkeeksi.

Bataattiranskalaiset puolestaan liittyvät yhteen juuri ostamaani keittokirjaan. Siitä ja niistä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun aina kommenteista!