sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vesitornilounas


Tänään oli ohjelmassa sunnuntailounas melkein pilvien tasalla, tai ainakin siltä se tuntui sumuisella säällä. Pienistä näkyvyys haasteista huolimatta meillä oli hauskaa bongatessa tuttuja paikkoja lintuperspektiivistä. Eikä kokemusta yhtään haitannut runsas buffetti, josta nirsompikin perheenjäsen löysi tarpeeksi herkuteltavaa.

Kyseessä on tietysti Espoon Haukilahdessa sijaitseva Ravintola Haikaranpesä, entiseen vesitorniin rakennettu ravintola, jossa ruoka nautitaan 76 metrin korkeudessa.

Kuntoaan vaalivat voivat halutessaan hankkia ruokahalua kiipeämällä portaat ylös saakka. Minä ja kuopus käytimme tyytyväisinä hissiä, mutta isäntä ja isoveljet lähtivät portaisiin. Turha kai mainitakaan, että hissillä kulkijat ehtivät nautiskella maisemista jonkin aikaa loppuseuruetta odotellessa.

Vesitornin pyöreä muoto ja pöytien asettelu rinkiin ulkoreunalle tekee sen, että kaikista pöydistä on upeat näkymät. Kaikki ulkoseinät ovat pelkkää ikkunaa ja lisäksi voi mennä ulkoterassille kävelemään, jollei korkeus pelota.

Buffetti tarjoillaan väljästi. Toisella puolen alkupalapöytää ovat lihaherkut ja toisella kalat. Lämpimät ruoat ovat erillisellä pöydällä ja jälkiruoat ovat vallanneet kokonaisen vitriinin, Siinä sitä oli kakkua kerrakseen.


Tarjolla oli monenmoista herkkua ja perinteisesti alkuruoat päihittivät lämpimät ruoat mennen tullen. Lapsillekin löytyi suosikkeja lihapullista nakkeihin. Ainakin meillä ei kukaan valittanut jääneensä nälkäiseksi.

Salaatteja olisi ehkä saanut olla vähän vaihtelevammin. Kurkku-tomaatti-jäävuorisalaatti kelpaa kai parhaiten lapsille, mutta aikuinen olisi kaivannut vähän muutakin oliivien ja etikkakurkkujen lisäksi.

Jälkiruokavitriini houkutteli runsaudellaan ja kaikki juustokakut olivat huikean maukkaita ja meheviä. Suklaakakku ja muut kakkupohjaa hyödyntävät puolestaan olivat meidän makuumme vähän kuivia. Vaikka kyllä niitä silti söi.

Kaikkiaan buffetin ruoka oli hivenen keskitasoa parempaa, mutta en ole ihan varma maksaisinko 49€ (ilman juomia) ilman spesiaalimiljöötä. Tällaisena elämys on hyvinkin hintansa väärtti. Varsinkin kun lasten osalta hinta on erittäin kohtuullinen eli 12€.

Kaikkein parasta oli kuitenkin kävelyretki vesitornin ulkoreunalla. Kesäaikaan käytössä oleva "terassi" on vaikuttava ja reunoilta saa bongattua muitakin lähiseudun vesitorneja oikein opasteiden kanssa. Me etsimme kotitaloa ja täytyy myöntää, että ei ollut ihan leppoa lintuperspektiivistä. Onneksi tunnistimme huvivenesataman niin siitä oli sitten helppo suunnistaa.



Ennen lähtöä (tai tullessa) kannattaa hyödyntää alakerran kosketusnäyttö. Siitä saa annoksen paikan historiaa.

Jokin aika sitten peruskorjattu vesitorni on Haukilahden tuttu maamerkki. Ennen remppaa tapasimme käydä lasten kanssa siellä aloittamassa kesälomakauden. Varmasti poikkeamme naapuriin vielä uudelleen, ihan vain noiden maisemienkin vuoksi.

Ja vielä viimeiseksi vinkiksi, muistakaa pöytävaraus! Varsinkaan sunnuntaisin ei vapaita paikkoja välttämättä löydy.

8 kommenttia:

  1. Olen ollut tuolla joskus,ja näkymät ovat kyllä tosi hyvät sieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tänään vaan oli vähän sumuista, mutta nähtiin sentään, kun sumu nousi mereltä. Jännää sekin.

      Poista
  2. Haikaranpesä on jännä ruokapaikka :) sekä aikuisille että lapsille! Itse olen ollut siellä lounaalla/viikonloppuna ja ihan kohtuullinen ruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikaranpesä on paikkana ihan mahtava, eikä ruokakaan ole ollenkaan huonoa. Pienellä tuunauksella tuosta tulisi ihan huippupaikka.

      Poista
  3. Ruska-aikaan näkymät ovat tosi upeat ja värikkäät! Maisemat ovat parasta, olen samaa mieltä, pientä viilausta vielä ruokapuoli voisi kaivata.

    VastaaPoista
  4. Ooh, näkymät ovat huikeat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeat ovat. Joka suuntaan. Vaikka oli niin sumuinen sääkin.

      Poista

Ilahdun aina kommenteista!